Ad_Lang
Synnyin ja kasvoin hollantilaisessa uudistetussa kirkossa, joka perustettiin vuonna 1945. Joidenkin tekopyhyyden vuoksi lähdin noin 18-vuotiaana ja vannoin, etten ole enää kristitty. Kun JW:t puhuivat minulle ensimmäisen kerran elokuussa 2011, kesti muutamia kuukausia, ennen kuin hyväksyin edes Raamatun omistamisen, ja sitten vielä neljä vuotta opiskelua ja kriittistä suhtautumista, minkä jälkeen minut kastettiin. Vaikka minulla oli vuosia tunne, että jokin ei ollut aivan kunnossa, keskityin isoon kuvaan. Kävi ilmi, että olin ollut joillain alueilla liian positiivinen. Useissa kohdissa lasten seksuaalinen hyväksikäyttö nousi tietooni, ja vuoden 4 alussa päädyin lukemaan uutisartikkelin Hollannin hallituksen tilaamasta tutkimuksesta. Se oli minulle hieman järkyttävää, ja päätin kaivaa syvemmälle. Asiaan liittyi Hollannin oikeusjuttu, jossa todistajat olivat menneet oikeuteen estääkseen ilmoituksen lasten seksuaalisen hyväksikäytön käsittelystä Jehovan todistajien keskuudessa, oikeussuojaministerin määräyksestä, jota Hollannin parlamentti oli yksimielisesti pyytänyt. Veljet olivat hävinneet tapauksen, ja latasin ja luin koko raportin. Todistajana en voinut kuvitella, miksi tätä asiakirjaa pitäisi pitää vainon ilmauksena. Otin yhteyttä hollantilaisen hyväntekeväisyysjärjestön Reclaimed Voicesiin, joka on tarkoitettu erityisesti organisaatiossa seksuaalista hyväksikäyttöä kokeneille JW:lle. Lähetin Hollannin haaratoimistolle 2020-sivuisen kirjeen, jossa selitin huolellisesti, mitä Raamattu sanoo näistä asioista. Englanninkielinen käännös toimitettiin hallintoelimelle Yhdysvalloissa. Sain Britannian haaratoimistolta vastauksen, jossa minua kiitettiin siitä, että otin Jehovan mukaan päätöksiini. Kirjettäni ei arvostettu suuresti, mutta sillä ei ollut havaittavia seurauksia. Päädyin epävirallisesti karttamaan minua, kun osoitin seurakunnan kokouksessa, kuinka Joh. 16:13 liittyy palveluksemme. Jos vietämme enemmän aikaa julkisessa palvelutyössä kuin toistemme kanssa, suuntaamme rakkautemme väärin. Huomasin, että isännöivä vanhin yritti mykistää mikrofonini, ei koskaan saanut tilaisuutta kommentoida uudelleen ja oli eristetty muusta seurakunnasta. Koska olin suora ja intohimoinen, jatkoin kriittistä suhtautumistani siihen asti, kunnes pidin JC-kokoukseni vuonna 34 ja minut erotettiin, enkä koskaan enää palannut. Olin puhunut tuosta päätöksestä useiden veljien kanssa, ja olen iloinen nähdessäni, että melko monet edelleen tervehtivät minua ja jopa juttelevat (lyhyesti), huolimatta näkemisen ahdistuksesta. Heiluttaen ja tervehdän heitä edelleen iloisena kadulla toivoen, että heidän puolellaan oleva epämukavuus voisi auttaa heitä ajattelemaan uudelleen, mitä ovat tekemässä.
